Treenivinkkisarjassa olemme edenneet osaan neljä ja joka kuuluu: seuraa tuloksia. Tuloksien seuraaminen antaa motivaatiota ja toisaalta myös tärkeää tietoa siitä, teetkö asioita oikein.
Koin tuloksien seuraamisen tärkeyden konkreettisesti muutama vuosi sitten, kun treenasin salilla 4-5 kertaa viikossa ja tavoitteena oli lihasmassan kasvattaminen. Samaan aikaan töissä oli käynnissä liikuntakampanja, jonka tiimoilta kävin parin kuukauden välein lääkärikeskuksessa mittaamassa tärkeimpiä arvoja, eli paino, rasvan määrä, lihaksen määrä ja veden osuus kehossa. Olin hämmästynyt, kun kovan punttaamisen jälkeen lihasmassa pieneni! Käytännössä olin siis syönyt liian vähän ja tästä syystä keho alkoi kannibalisoimaan itseään eli hakemaan ravintoa lihaksista. Siirryttyäni ns. pluskaloreille lihasmassan määrä alkoi nopeasti nousta.
Miten seurata tuloksia/kehitystä?
- Mittaus: paino, lihasmassa, rasvan määrä, ympärysmitat, cooper-testi jne
- Ulkonäkö vaikkapa valokuvaamalla (lihasmassa, ryhti jne)
- Yleinen fiilis - kirjaa ylös
Hyviä vaihtoehtoja seuraamiseen ovat omat mittaukset, lääkärikeskusten palvelut ja analyysivaa'at. Törmäsin itse äskettäin mielenkiintoiseen innovaatioon, Withings-vaakaan. Hankin ko. laitteen ja olen jo todennut sen korvaamattomaksi apuvälineeksi. Siitä lisää seuraavassa postauksessa.